Sepelkyyhkyt huhuilevat lähimetsässä nyt niin aktiivisesti. Toisinaan niitä myös näkee, mutta harvemmin onnistun kuvaamaan. Kylmää on. Toivotaan, että pian lämpenee.
Kyyhkyjen huhuilua en ole vielä täällä kuulut, mutta muut linnut konsertoivat yötä päivää. Toivoisin, että scillat leviäisivät pihassani samoin kuin sinulla. Mukavaa viikonloppua!
Kauniisti sulla jo siellä monet kukat kukkivatkin. Meilläkin on tämä päivä välillä tullut rakeita ja välillä räntääkin. Mutta aurinkokin on ilostuttanut meitä paisteellaan! Hyvää viikonloppua sulle sinne oikein paljon!
Hei Ritva! Haeskelin netistä kuvia vanhasta Helilästä ja löysin blogisi. Siulla on kivasti kuvattuna Ahlströmin vanhoja taloja mm. Kolmikulman talo, joka joskus toimi neuvolanakin. Äitini on asunut ko. talossa lapsena joskus 20-30-luvuilla. Suunnittelin monta kertaa rakennuksen kuvaamista, kunnes se sitten paloi! Kuvasin raunioita kyynel silmässä, olihan jälleen yksi pala äidin suvun tarinaa häviämässä.
Kiitos kivoista kuvista ja mukavasta blogistasi! Lappeenrannassa eivät skillat vielä kuki!
Kiva että kevään kukkasia alkaa jo ilmestyä iloksemme. Ja sepelkyyhkypari käy myös meidän pihalla lintulaudan alla nokkimassa auringonkukansiemeniä jopa pari kertaa päivässä. Niillä on pesä tuossa ihan lähellä metsikössä, huhuilu kuuluu pihaan.
Kyllä tulikin kylmä hrr.. syksyn hankintalistalle täytyy laittaa tuota idänliljaa, on niin kaunis.. Enkä muuten tiennyt, että vuohenjuuri kukkii ensimmäisten mukana keväällä.. taas opin uutta =)
Kauniin sinisiä nuo idänliljat!
VastaaPoistaHyvää viikonloppua :)
Kiitos Ellen. ♥
Poistakauniita ovat jo kukkasi, vähän on edell meidän kukinnasta. No, kaikki ajallaan.
VastaaPoistaOikein kivaa viikonloppiusa sinulle!
Kiitos Mummeli. ♥
PoistaKylmää on, tänään oli taas maa valkoinen hetken aikaa.
VastaaPoistaIdänliljat ovat kauniita kevään kukkijoita!
Mukavaa viikonlopun jatkoa!
Kiitos Sirpa.♥
PoistaKauniita kuvia ja tänäänhän on aurinko lämmittänyt iloisesti, sade tuonyt syksyn mieleen ja takatalvikin iskenyt. Kivaa viikonloppua <3
VastaaPoistaKiitos Tiia K niinhän on luvattu takatalvea.♥
PoistaSepelkyyhkyt näyttävät viihtyvän asutuksen lähellä. Ihania sinisiä idänliljoja ♡
VastaaPoistaKiitos Anja. ♥
PoistaSepelkyyhkyt huhuilevat lähimetsässä nyt niin aktiivisesti. Toisinaan niitä myös näkee, mutta harvemmin onnistun kuvaamaan.
VastaaPoistaKylmää on. Toivotaan, että pian lämpenee.
Kiitos Between, tuota ihmettelinkin kun tuli niin lähelle.♥
PoistaKyyhkyjen huhuilua en ole vielä täällä kuulut, mutta muut linnut konsertoivat yötä päivää. Toivoisin, että scillat leviäisivät pihassani samoin kuin sinulla. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos Cheri.♥
PoistaOi, miten viehättävä sininen kukkameri! :)
VastaaPoistaKiitos KesäKukka.
PoistaKauniisti sulla jo siellä monet kukat kukkivatkin.
VastaaPoistaMeilläkin on tämä päivä välillä tullut rakeita ja välillä räntääkin. Mutta aurinkokin on ilostuttanut meitä paisteellaan!
Hyvää viikonloppua sulle sinne oikein paljon!
Meilläkin on takametsässä sepelkyyhkyjä. Mukavaa sunnuntaita, Ritva!
VastaaPoistaKiitos Satu. ♥
PoistaKauniita kuvia! Teillä on kevät pitemmällä siellä kuin meillä täällä Keski-Suomessa. Idänliljakin kukkii siellä jo.
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita!
Kiitos Ritva. ♥
PoistaKauniita kuvia,kyllä se kevät tulee ja loistaa väreillään :)
VastaaPoistaKiitos Esther Helmiä.♥
PoistaTuota idänliljaa nousee meilläkin esille...ei kelvannut myyrille..:)
VastaaPoistaKiitos Hannele.♥ En tiedä miksi en pääse kommentoimaan sinun blokiasi olen kyllä käynyt katsomassa. ♥
VastaaPoistaHei Ritva!
VastaaPoistaHaeskelin netistä kuvia vanhasta Helilästä ja löysin blogisi.
Siulla on kivasti kuvattuna Ahlströmin vanhoja taloja mm. Kolmikulman talo, joka joskus toimi neuvolanakin. Äitini on asunut ko. talossa lapsena joskus 20-30-luvuilla. Suunnittelin monta kertaa rakennuksen kuvaamista, kunnes se sitten paloi! Kuvasin raunioita kyynel silmässä, olihan jälleen yksi pala äidin suvun tarinaa häviämässä.
Kiitos kivoista kuvista ja mukavasta blogistasi! Lappeenrannassa eivät skillat vielä kuki!
Terkkusin liisa
Kiitos liisa kiva kun löysit tänne. Minä olen melkein koko ikäni asunut Karhulassa. ♥
PoistaKiva että kevään kukkasia alkaa jo ilmestyä iloksemme. Ja sepelkyyhkypari käy myös meidän pihalla lintulaudan alla nokkimassa auringonkukansiemeniä jopa pari kertaa päivässä. Niillä on pesä tuossa ihan lähellä metsikössä, huhuilu kuuluu pihaan.
VastaaPoistaKiitos Anja.♥
PoistaIhanat idänsinililjat sinulla siellä kukkii Kiva kuva sepelkyyhkystä :)
VastaaPoistaKiitos Irma.♥
PoistaKyyhkysiä on nyt vieraillut meidänkin pihallamme useampia.
VastaaPoistaKauniit kuvat.
Kiitos Kruunu Vuokko. ♥
Poistaleviää mutta häviää sitten :)
VastaaPoistaKiitos Hanneles.♥
PoistaKevät on ihanaa aikaa; kukka ja lintuja. Kiva scillapenkki sinulla:)
VastaaPoistaKiitos Huopalintu.♥
PoistaKivoja kuvia! Hyvässä kasvussa näkyy kukat olevan!
VastaaPoistaKyllä tulikin kylmä hrr.. syksyn hankintalistalle täytyy laittaa tuota idänliljaa, on niin kaunis.. Enkä muuten tiennyt, että vuohenjuuri kukkii ensimmäisten mukana keväällä.. taas opin uutta =)
VastaaPoistaSkillat on niin kauniita kun niitä on paljon. Ne ei vie toisilta kukilta voimaa.
VastaaPoistaMukavaa alkanutta viikkoa ♥ ♥
Kiitos Sylvi. Tuolla ne kukkii villiviinin alla.♥
PoistaKiitos ma-te. Täällä ei ole satanut lunta muuten on kylmä. ♥
VastaaPoistalyyhkyset kuulostaa pöllöltä
VastaaPoistaKiitos Hanneles.♥
PoistaKaunista. Pitkällä on kevät jo. Minäkin sain haravoida pihaa tänään lumien sulettua.
VastaaPoistaHauskaa Vappua Sinulle.
Kiitos enkelin käsityöt.♥
Poista