lauantai 24. tammikuuta 2015

Voi niitä aikoja.

Koti pihalla.

Noin sitä ajeltiin miesten pyörällä. Sylvi siskon kanssa.



 
Minä olen 7 oikealta. istumassa.

Kansalaiskoulu.Oikealta 4keskirivissä.

Ensimmäisiä työpakkojani olen keskellä.
Ripiltä pääsi v 61.

 Vuonna 64.

Menin naimisiin v.66

Siinä siskojani perheineen minä ja Pauli vasemmassa laidassa.

Sitten vuonna 67 ensimmäinen lapsemme.

Vuonna 1971 oli sitten jo 2 poikaa.

Näin ne vuodet on menneet.


Oikein hyvää viikonloppua kaikille.♥

42 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Mua viehätti eritoten tuo kauppa-kuva. Kauniisti hilkat päissä jokaisella. Minäkin olin kesätöissä kaupassa vuonna 70. Silloin ei tarvinnut olla enää Hilkkaa. Maito mitattiin hinkkaan kuitenkin litran mitalla ja ostikset laskettiin ihan kynällä ja paperilla :) Vaikka kaupan hyllyt eivät kovin paljosta tavarasta notkuneet, niin kuitenkin ne olivat melkoisia tavarataloja. Pikkuisista kyläkaupoista sai lähes kaikkea 50-60 luvulla :) Mukavaa viikonvaihdetta sullekin.

    VastaaPoista
  2. Hauska kuvakerronta elämäsi mukavista päivistä.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia vuosien varrelta! Hyvää viikonloppua myös sinulle.

    VastaaPoista
  4. Ihastuttavia ajankuvia tässä kertomuksessa. Nuo 60-luvun hiustupeeraukset tuluvat varmasti taas muotiin jossain vaiheessa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Huikaseivan ihana kuvakooste, kaunis Ritva ja upeat tupeeraukset. Vanhoja kuvia on aina mukava katsella´*´¯`•.¸¸.♥
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia, Ritva niin kaunis jo pikkuisen tyttösenä, iloinen nuori nainen. Onnellisia kuvia :)

    VastaaPoista
  7. Hauskoja kuvia! Mun tädeilläkin oli 60-luvulla tuollaiset tupperaukset. Samaa näköä on sinussa ja Sylvissä, kuin pyöräkuvassakin aikoinaan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Hieno ja kaunis kuvasarja kaikkinen elämän vaiheineen.

    VastaaPoista
  9. Hieno kuvamatka menneeseen. Kiitos kun jaoit meille muillekin katseltavaksi,

    Hyvää viikonloppua Ritva ja läheisesi!

    VastaaPoista
  10. Todella ihania kuvia ja varsinkiin tuo teidän hääkuva on ihana. Oikein hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  11. On näitä vanhoja kuvia vaan niin kiva katsella. Tuon tupeerausajan muistan hyvinkin ;))
    Hieno kuvasarja, kiitos!

    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Ihana katsella vanhoja kuvia. Pienistä pojista tuo pienempi on aivan ilmetty Matias :)
    Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  13. Sain innostuksen jospa tekisi omista kuvista samantyylisen sarjan, tykkäsin niin.....:)
    Joskus ollut jotain puhetta(kirjoitusta!), että ollaan suunilleen saman ikäisiä.....niin muuten minäkin pääsin ripille v.1961.
    Hyvä kuva tämä viimeinen, tarkoittaa ettet ole paljoa vanhentunut näitten kuvavuosien aikana koska tyttösen piirteistä tunnistaa viimeiseen kuvaan asti, hyvä Ritva.....:)

    VastaaPoista
  14. Ihanaa tunnelmaa vanhoissa kuvissa, kiva oli katsella kuvakooste menneistä :)

    VastaaPoista
  15. Kiva on vanhoja valokuvia katsella, ihan erilaista, kuin nykyään tietokoneella.
    Hienon postauksen olet niistä tehnytkin, kiitos!

    VastaaPoista
  16. Ihania nostalgisia kuvia. Tuon ajan kuvista huokuu aina niin lämmin ja turvallinen tunnelma;)

    VastaaPoista
  17. KIITOS rakkaat ystävät kommenteistanne, mukava noita vanhoja kuvia on katsella ja muistella menneitä.♥

    VastaaPoista
  18. Ihana ihana postaus, Kiitos Ritva näitä kuvia oli todella kiva katsella <3 Miten ne vuodet vierii niin hurjaa vauhtia ja tahti tuntuu vain kiihtyvän.

    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  19. ♥oi miten kaunis ja ihana postaus! Kiitos tästä Ritva!

    VastaaPoista
  20. Kivoja kuvia muistelo mennystä elämästä. kyllä varmasti elit jokaisen kuvan kohdalla sen aikaisen
    tapahtumat Aikä on mennyt nopeasti, tuntuu niin haikealta kun oikein syventuu ajatukseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS Irma kyllä tää aika menee nopeasti.♥

      Poista
  21. Kiitos ritva, oli ihana katsella kuviasi! ♥♥

    VastaaPoista
  22. Voi niitä aikoja sanon minäkin.
    Mukavia yhteisiä hetkiä on ollut.
    Kiitos rakas siskoni kaiksita ihanista mukavista hetkistä lapsena, nuorena. Pdimme aina yhtä ja tuiemme toisiamme vaikeina hetkinä, sillä niitäkin on ollut. Mutta enimmäkeen on ollut iloisia hetkiä. Olette kaikki siskot niin rakkaita minulle <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS Sylvi siskoni näistä ihanista sanoistasi.♥

      Poista
  23. Ihana postaus, rakastan vanhoja kuvia ja oli ihana nähdä elämäsi hetkiä.. Kiitos<3

    VastaaPoista
  24. Menin sitten ja paiskasin sinua haasteella. Muista ei paineita ei pakkoa, jos kysymykset vaikkapa liian intiimejä ja muutenkaan ei jaksa moisia, niin eipä haittaa, ymmärtäisinkin hyvin. ) <3 Ja ketään ei ole myöskään pakko haastaa mukaan, jos siltä ei tunnu. :) Olen itse välillä jättänyt haastelematta, kun en ole tiennyt ketä valita kaikista ihanista blogeista. Mutta nytpä valitsin sinut. <3

    http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/2015/01/optimismia-ja-energiaa-blogin-katja.html

    VastaaPoista
  25. Kiitos Tiia K haasteesta saa nähdä koska jaksan paneutua siihen.☻

    VastaaPoista
  26. Oli kiva kulkea kanssasi lapsuudesta tähän päivään kuin olisi omaa lapsuuttaan katsellut.
    Hieno kuvasarja.

    VastaaPoista
  27. Ihana postaus! Kivoja kuvia kuluneista vuosista. Tuo kauppakuva on mainio, silloin ei ollut supermarketteja! Ja olet niin nätti tuossa hääkuvassa. Niin se elämä "juoksee". Kiitos Ritva!

    VastaaPoista
  28. Aivan ihastuttava postaus, oli hienoa sukeltaa näiden valokuvien tunnelmaan ja kulkea ajassa kanssasi hetkeksi taaksepäin :) Niin kaunis hääkuva ja ihana perhepotretti siskojesi perheiden kanssa!
    Niin se aika menee, mutta onneksi meillä on mitä muistella <3

    VastaaPoista
  29. Niin ne vuodet vierii,
    blogissani on sinulle haaste, voit ottaa tai jättää.

    VastaaPoista